Apo Apponen nauttii perheessämme suurta suosiota. Apo tuntuu olevan Testitenavalle samanlainen, vähän hassu ja anarkistinen samastumiskohde kuin vaikkapa Risto Räppääjä tai Tatu ja Patu.

Vastikään ilmestynyt Ilo irti Apo Apponen! (Teos) ilahdutti kuusivuotiasta suunnattomasti. Olemme kahlanneet kahta aiempaa kirjaa läpi monen monta kertaa ja jatko-osa oli ihan näin ääneen lukijallekin iloinen yllätys.

Hauskaa oli myös huomata, että uudessa kirjassa pienen pojan arjen seikkailuksi muuttava mielikuvitusmaailma on ennallaan. (Joskin olisimme kaivanneet puurohirviö Kaaro Puttilaa isompaankin osaan.)

Juhani Känkäsen kirjoittamien ja kuvittamien Apojen huumori vetoaa yhtä aikaa lapsiin ja aikuisiin. Tarinat ovat samalla jännittäviä ja arkisia, Jokainen lapsiperhe tunnistaa varmasti itsensä kirjojen perhekuivauksista, mutta samalla mukaan on tuotu lapsen näkökulma perin hauskalla tavalla.

“Apoa harmittaa, kun äiti tekee vain tietokoneella töitä.”

Tällä kertaa Apo tulee mustasukkaiseksi perheen vauvalle. Kun huomiota ei töihinsä uppoutuneilta vanhemmilta heru, lähtee hän merille. Seikkailu on hurja, vaikkei se johdakaan paljon omaa pihaa kauemmaksi.

Tarinan avulla lapsen kanssa voi ottaa esiin paitsi mustasukkaisuuden tunteet myös sen, miten joskus vanhemmat saattavat tuntua kiireisiltä ja oma olo siksi kurjalta. Kukapa lapsi ei tilanteeseen pystyisi samastumaan. Mitä tekemistä voisi keksiä silloin, kun ei ole leikkikaveria? Miksi vanhemmat tuntuvat joskus uppoutuvan vain aikuisten juttuihin? Millaista on, kun ei ole mitään tekemistä?

Apojen huumori perustuu tälläkin kertaa nokkelaan sanakikkailuun sekä tottakai lapsia aina ilahduttaviin kakkajuttuihin. Tykkäämme!

Lue postaus myös aiemmista Apo-kirjoista.

Kategoriat:Kirjat, Muut

Avainsanat:Apo Apponen