Pikku prinssi on tarina, joka saa yleensä ihmiset huokailemaan ihatuksesta. Klassikkosatu on koskettanut lapsuudessa monia, mutta jostain syystä en itse ole koskaan lämmennyt kirjalle.

Tarinasta tehty animaatioelokuva sen sijaan oli mielestäni upea.

Päähenkilö on tyttö, jonka koulutuksen äiti on pedannut valmiiksi jo pienestä pitäen. Hyvää tarkoittava äiti haluaa koulia lapsestaan ”täydellisen aikuisen” – leikin kustannuksella tietysti. Muutoksen opinnoille pyhitettyyn arkeen tuo naapurissa asuva vanha lentäjä, joka tutustuttaa tytön omalla planeetallaan asustelevan Pikku prinssin satumaiseen maailmaan.

Elokuva on tunteikas ja syvällinenkin. Katsomossa oli elokuvan jälkeen hiljaista porukkaa, ja voisin vaikka vannoa, että itseni lisäksi myös muut takarivissä istuneet vanhemmat niiskuttivat ja pyyhkivät silmäkulmiaan.

”Prinssi kesytti ketun ja niistä tuli kavereita. Mä en ole kesyttänyt mun pupua, koska se ei ole oikea, mutta mä oon kesyttänyt äidin.”

Elokuvassa risteillään sadun- ja todellisen maailman välillä, enkä ole aivan varma, kuinka paljon 5-vuotias kaikesta tajusi. Ainakin elokuvan tapahtumia piti kotona vielä hieman selventää ja kysymyksiä riitti muutenkin.

Kaikesta huolimatta elokuva naulitsi lapsen maagisesti penkkiin eikä tavallisesta elokuvareissujen venkoilusta ja supattelusta ollut tietoakaan. Ei, vaikka elokuva oli lastenleffaksi aika pitkä, 108 minuuttia.

Elokuva on ikärajaltaan K7. Se ei ole erityisen pelottava, mutta juoni on sen verran monimutkainen, etteivät pienimmät saa siitä välttämättä kiinni. Alle kouluikäiselle, suorituskeskeisestä opiskelu- ja työelämästä vielä ymmärtämättömälle ei elokuvasta ainakaan löydy samalla tavalla samastumiskohteita kuin vanhemmalle lapselle.

Lue myös Media-avaimen arvio elokuvasta. Media-avaimesta löytyy tietoa elokuvien kohderyhmästä ja myönteisestä sisällöstä sekä vinkkejä lapsen kanssa keskusteluun elokuvan jälkeen.

Kategoriat:Leffat, Muut

Avainsanat:elokuva, Pikku prinssi