“Mä näin tästä pelistä unta, pliis, voinko saada tän?” Lapsen yltiöpäinen innostus pelkkien App Storen kuvien perusteella ei ole hyvä syy ladata peliä, mutta kaikilla meillä on heikot hetkemme. Vaikka alle 5-vuotiaille suunnattu peli oli selvästi Testitenavalle jo liian lapsellinen, annoin periksi. Ei kiltistä pienten lasten applikaatiosta nyt mitään haittaakaan olisi.
Vaikka haastetta ei odotusteni mukaan ollut melkein 6-vuotiaalle nimeksikään ja innostus kesti vain hetken, oli Wee Trains silti hyvä löytö.
Värikäs ja opettavainenkin junasovellus on nimittäin erinomainen lataus noin 2–4-vuotiaalle lapselle.
Pelin aluksi kootaan oma juna valitsemalla siihen veturi ja kolme vaunua. Sitten lähdetään matkaan. Matkan aikana eteen tulevat tehtävät riippuvat siitä, millaisia vaunuja junaansa on valinnut.
Junamatkalla harjoitellaan muun muassa numeroita, muotojen tunnistamista ja lyhyiden sävelmien toistamista koskettimilla mallin mukaan. Asemalta otetaan mukaan matkustajia ja siirretään raiteilta esteitä. Laukaistaanpa kuurakettikin. Junan ajellessa koetetaan myös keräillä sormella tökkäämällä ilmassa leijuvia matkalippuja.
Vaikka junamatkat toistuvat aina melko samanlaisina, pitää sovellus lapsen kiinnostusta yllä tarjoamalla aina jotain pientä uutta. Pelin edetessä avautuu useampia erilaisia vaunuja valittavaksi ja maisemia ajeltavaksi. Juna pääsee puksuttamaan esimerkiksi aavikolla, kuussa ja veden alla.
Pelin käyttö on helppoa. Sormella tökkimistä ja esineiden raahaamista kummempia motorisia taitoja ei tarvita. Pienemmät saattavat kuitenkin tarvita aluksi aikuisen neuvoja. Itselleni esimerkiksi oli ensin epäselvää, miten muotovaunu pitäisi täyttää (oikeanmuotoisella esineellä). Onneksi lapsi osasi auttaa.
Sovelluksesta löytyy pelin lisäksi myös väritysosio, joissa erilaisten veturien pintaan saa pistellä värejä mielensä mukaan. Oikein mukava lisä muutenkin kivaan peliin!
Voit ladata pelin iOS-laitteellesi tästä: Wee Trains
Kategoriat:1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, iOS (Applen laitteet), Opetuspelit, Pelit, Sovellukset
Vastaa