Ensimmäiset tunnelmat Angry Birds -elokuvan jälkeen olivat, että huh huh, olipas siinä sotimista ja seksivitsejä.

Vaan mitäs siitä, eivät lapset kaksimielisiä juttuja ymmärrä (toivottavasti). Ja oli mukana paljon huumoria myös alaikäisille.

Elokuvan keskiössä on tulistuva tipu ja sen taistelu Lintusaarelle tunkeutuvia possuja vastaan. Elokuva näyttää hyvältä. Se on värikäs, hauska ja vauhdikas, mutta myös yllättävän väkivaltainen.

Tai yllättävän ja yllättävän. Koko Änkkärien ideahan on tappeleminen. Pidinkin siitä, miten elokuvaan oli tuotu alkuperäistä Angry Birds -peliä mukaan. Siihen menoon nyt vain kuuluvat taloja päin pää edellä sinkoavat linnut, silmänsä mustaksi saavat possut ja kidnapatut munat.

Vähän alle 6-vuotias Testitenava ei kuitenkaan ole pelannut peliä, vaan tuntee Angry Birdsin kaikesta mahdollisesta muusta, kuten karkeista, leluista ja kirjoista.

Näin hän kommentoi elokuvaa:

• Mä luulin, että Redin talo olisi punainen. Sitä ei ole näkynyt mun Angry Birds -kirjassa.
• Saakeli on kirosana! Mahtikotka sanoi saakeli.
• Mä en tiedä, mitkä on kuukkelit. Onko ne jalkojen välissä?
• Miksi Rediä kiusattiin kulmakarvoista? Kaikillahan on kulmakarvat.
• Mä en tykkää yhtään possuista. Ne vei kaikki poikaset.
• Mutta ei mua kyllä pelottanut eikä jännittänyt yhtään. Ei tarvinnut mennä isin syliin. Äidin syliin olisin kyllä mennyt. 
• Mä en ole ihan varma, onko tää mun lempielokuva. Ehkä. Tai Kungfu Panda 3 oli ehkä parempi.

Elokuva on kaikille sallittu, mutta en suosittele sitä välttämättä ihan pikkunatiaisille. Lisää aiheesta sekä vinkkejä leffakeskusteluun lapsen kanssa löytyy Media-avaimeen kirjoittamastani arviosta.

Kategoriat:Leffat, Muut

Avainsanat:Angry Birds, elokuva