Musiikkisovellus kannustaa tenavat lyömään rytmiä ja soittamaan pianoa

img_7510Hyvä opetussovellus on tietenkin sellainen, että lapsi pelaa sitä ilokseen ja oppii samalla jotakin uutta.

Opettavaisia pelejä kehittävän Edoki Academyn eläinsovelluksesta on peli-ilon lisäksi hyötyä myös musiikin oppimisessa. Meillä se tuntui harjaannuttavan myös vähän malttamattomamman pelaajan keskittymiskykyä.

Easy Music -sovelluksen harjoitukset on naamioitu minipeleiksi. Pelejä läpäisemällä kerätään tähtiä, mutta samalla opitaan kuin vahingossa toistamaan ja tunnistamaan nuotteja sekä lyömään rytmiä. Tarkoitus on esimerkiksi kuunnella sammakoiden tai valaiden ääntelystä mallia ja toistaa kuultu perässä eläimiä oikeassa järjestyksessä tökkimällä.

Lapsen edistymistä pääsee seuraamaan asetuksista, ja sovellukseen on mahdollista asettaa omat pelaajaprofiilit useammalle eri lapselle.

img_7521Minipelien lisäksi sovelluksessa voi oppia myös pianonsoiton alkeita. “Sateenkaaripianoa” soitetaan painamalla koskettimia mallin mukaan niin, että ummikkokin tulee kuin ihmeen kaupalla soittaneeksi ihan oikeita kappaleita.

Pelien lisäksi tarjolla on myös mahdollisuus säveltää itse. “Sävellyslinnan” kolmessa huoneessa on eläimiä ja esineitä, joita tökkäämällä lähtee erilaisia ääniä. Omaa musiikkia saa luoda vapaasti ja tuotoksen voi äänittää.

Minipelit ja tähtien keräileminen olivat viisivuotiaan Testitenavan mieleen. Myös sateenkaaren väreillä näppäilty “Tuiki tuiki tähtönen” oli ihmeellinen juttu. Ulkomuistista saman kappaleen veivaaminen oli kuitenkin vielä liian vaikeaa. Onneksi pelin tehtävät voi lopettaa koska vain kesken ja tehdä juuri niitä juttuja, joita haluaa.

Peli on suunnattu yli 5-vuotiaille, mutta esimerkiksi sävellyslinnassa pelailla voivat vähän nuoremmatkin, jos sovellus on vaikkapa isosisarukselle hankittu. Minipelitkin ovat aluksi helppoja, mutta vaikeutuvat nopeasti, jotta isoille lapsille (ja eräille äidellekin) olisi kunnolla haastetta. Ainakin meillä päästiin kokemaan välillä turhautumisenkin tunteita. Pelkällä satunnaistökkimisellä pelejä ei läpi pääse, vaan pelaaminen vaatii tarkkaa keskittymistä ja kärsivällisyyttä kuunnella mallia.

img_7505Erikoisen Easy Musicista tekee se, että ensimmäistä kertaa törmäsin lastenpeliin, jossa on mahdollisuus myös Apple Watchin käyttöön. Kello ei todellakaan ole pakollinen hankinta, jotta peliä voisi pelata. Oikeastaan sen käyttö on enemmänkin hauska yksityiskohta kuin suuri hyöty.

Kellolla voi kuitenkin ohjata vapaan sävellystilan rumpuja toisen pelatatessa samalla iPadilla tai iPhonella. Näin kelloa tökkivä vanhempi voi lyödä komppia jälkikasvun musisoidessa oman laitteensa kanssa.

Sovelluksen suomenkielinen versio ei sisällä puhetta, mutta kunkin minipelin ohjeet ilmestyvät tekstinä ruudulle. Lukutaidoton lapsi tarvitsee siis ensimmäisellä soittelukerralla vanhemman apua ohjeiden lukemiseen.

Katso pelin traileri tästä.

Voit ladata sovelluksen iOS-laitteellesi täältä: Easy Music
Androidille peli löytyy täältä: Easy Music



Kategoriat:5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, Opetuspelit, Pelit

Avainsanat:, ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: