Pikku toukka paksulainen opettaa muotoja ja värejä

Värien ja muotojen opetteluun löytyy monenlaisia sovelluksia, mutta Pikku toukka paksulaisen versio on kyllä eittämättä yksi parhaista.

The Very Hungry Caterpillar – Shapes and Colors -sovelluksessa Eric Carlen kirjoista tuttu toukka etenee tehtävältä toiselle. Tarjolla on muun muassa muotojen ja värien tunnistamista, värisävyjen järjestämistä tummasta vaaleaan ja palapelien kokoamista.

img_8101

Kun yksi tehtävä on ratkaistu, johdattaa toukka pelaajan uuden, aina hieman haastavamman tehtävän pariin. Yhteensä pieniä puzzleja on kymmeniä, ja eri kategorioiden tehtäviä voi harjoitella myös erikseen ilman, että koko peliä joutuu pelaamaan läpi.

Story Toysin tekemä peli on suunnattu alle viisivuotiaille. Tehtävien ratkaiseminen sormella esineitä raahaamalla onkin niin yksinkertaista, että pelaaminen sujuu pieneltäkin lapselta. Viisivuotiaalle peli oli jo turhan helppo, mutta tuttu toukkahahmo ja verkkaisen maaginen tunnelma pitivät silti Testitenavan otteessaan pitkään.

img_8108Peli muistuttaa saman valmistajan My Very Hungry Caterpillar -sovellusta, jonka mahtavuutta ei vain voi liikaa ylistää. Suloinen, monipuolinen ja tyylikäs peli, jossa hoivataan toukka perhoseksi, on ollut meillä sekä äidin että lapsen suosikkeja.

Yksinkertainen pelimaisema ja 3D-grafiikka tekevät Shapes and Colorista edeltäjänsä tapaan hienon näköisen. Erona ensimmäisen ja tämän uuden toukkapelin välillä on se, että ensimmäisessä sovelluksessa leikki on vapaampaa ja toisessa edetään tehtävältä toiselle järjestelmällisesti. Vaikka pelit on tehty samalle kohderyhmälle, on niillä myös eri tarkoitus. My Very Hungry Caterpillar sisältää enemmän leikkiä ja luovuutta. Shapes and Colors taas on oppimispeli, jonka luvataan kehittävän muun muassa loogista ajattelua.

Peli ei sisällä lisäostoja tai mainoksia.

Katso pelin traileri tästä.

VINKKI: Pelaa lapsesi kanssa yhdessä ja nimeä pelin edetessä eteen tulevia värejä ja muotoja. Näin lapsi oppii muotojen nimet, vaikkei pelissä puhetta olekaan.

Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: The Very Hungry Caterpillar – Shapes and Colors
Androidille peli löytyy täältä: The Very Hungry Caterpillar Shapes



Kategoriat:1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Opetuspelit, Pelit, Sovellukset

Avainsanat:, , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: