Luuranko rynnisti luokkaan – roolileikkejä Toca Bocan koulussa

IMG_6121Koulumaailmaan sijoittuvan Toca Life: School -sovelluksen digitaalinen nukkekoti on hyvä alusta lasten roolileikeille.

Jo Toca Bocan julkaiseman koulupelin kuvake sovelluskaupassa sai Testitenavan täpinöihinsä. Koska vastaavat vapaan leikin sovellukset ovat aiemmin inspiroineet lasta keksimään huiseja leikkejä ja tarinoita, ei ostopäätös ollut äidillekään vaikea. Mielestäni tämänkaltaiset pelit kehittävät lapsen mielikuvitusta.

”Tätä voi pelata kaks!”

Tenava aloitti Toca Life: Schoolin pelaamisen yhdessä ystävänsä kanssa. Kaksi viisivuotiasta sai pelin avulla aikaan hienon roolileikin.

Lasten dialogia kuunnellessa ei ainakaan jäänyt sellainen tunne, että pelaaminen olisi yksinäistä tai epäsosiaalista puuhaa. Molemmat valitsivat itselleen päähahmon, jota ohjasivat, ja tarinaa keksittiin yhdessä. Välillä tarvittiin tosin aikuista sanomaan, ettei toinen saa yksin määrätä, mitä tehdään. Ihan niin kuin missä tahansa muussakin leikissä.

IMG_6118

Näin se leikki sujui

– Mä oon tää, kellä on hattu. Oo sä tää toinen.
– Eiku mä haluun olla tyttö.
– Joo okei.
– Sopiiko, että tää on ope ja nää muut menee nyt salaa piirtämään taululle?
– Joo!!! (Hih hih hih)
– Nyt tää ope näki sen.
– Nyt koulu alkaa. Tulkaa oppilaat!
– Nää on kavereita, niin nää istuu vierekkäin.
– Mut se seisoo vaan pöydällä!
– Nyt tää ope ihmettelee, että kuka piirsi taululle. Sano, et ”en ainakaan minä”.
– Mä en ainakaan piirtänyt!
– Nyt luuranko hyökkää tänne!
– Paetkaa!
– Nyt tää meni vessaan salaa piiloon.

tocaboca

Koulupeli sisältää viisi erilaista leikkialuetta: koulurakennuksen, koripallokentän, ruokalan, kodin ja kerhotilan. Pelissä on äänitys- ja videointiominaisuus, mikä mahdollistaa hienot leikkivideot.

Toca Bocan Life-sarjaan kuuluu koulupelin lisäksi muun muassa myös maatilalle, hevostalliinkaupunkiin, pikkukaupunkiin ja lomakohteeseen sijoittuvat sovellukset. Periaatteessa pelit ovat niin samanlaisia, ettei kahta kannata ehkä ainakaan ihan samalla kertaa hankkia.

Koulumaailma tuo kuitenkin kivaa lisäpelattavaa, jos esimerkiksi kaupunki tai lomakohde tuntuu läpikolutulta. Hauskaa kaikissa peleissä on se, että ne tuovat arjen askareet ja paikat mukaan lasten leikkeihin.

Toca Life: School ei sisällä lisämaksuja tai kolmannen osapuolen mainoksia. Se sopii mielestäni suurin piirtein 4-8-vuotiaille. Eniten pelistä varmaan saavat irti sen ikäiset lapset, jotka osaavat jo sanoittaa itse tekemisiään, varsinkin jos peliä pelataan kaverin kanssa.

Katso pelin traileri.

Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Toca Life: School
Androidille peli löytyy täältä: Toca Life: School
Ja Windowsille täältä: Toca Life: School

 

Lue lisää Toca Life -sarjan peleistä:

• Toca Bocan kaupunkipeli innostaa monenlaiseen leikkiin
• Video tuli peliin – leikin lomassa syntyy vaikka oma tv-ohjelma
• Pikkukaupungissa saa olla vaikka poliisi
Tabletti mukaan matkalle – mitä lastenpelejä voi pelata ilman nettiyhteyttä?



Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset, Windows Phone

Avainsanat:, , , , ,

  1. Teille löytyy blogistamme haaste. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: