Jo ennestään erittäin laadukkaan Toca Life: City -pelin uusi päivitys tekee sovelluksesta entistä monipuolisemman.
Ensinnäkin leikkipaikkoja on tullut yksi lisää. Kaupan, ravintolan, kodin ja parturin lisäksi roolileikkejä voi viritellä myös teatterissa, missä hahmoille voi pukea rooliasuja ja lavalle laittaa lavasteita.
Kaikkein parasta päivityksessä on kuitenkin leikin videoimisen ja äänittämisen mahdollisuus. Omaa pelailuaan näytöllä voi siis nauhoittaa ja nauhoitteen tallentaa laitteen kuvakansioon myöhemmin katsottavaksi tai muille jaettavaksi. Videon päälle voi myös puhua ja selittää omin sanoin, mitä näytöllä tapahtuu.
Leikin tallentaminen tuo sovelluksen käyttöön aivan uusia ulottuvuuksia, enkä ole törmännyt moiseen aiemmin. Aika näyttää, mitä kaikkea lapsi sovelluksen kanssa keksii, mutta periaatteessahan tällä on mahdollista tehdä vaikka ihan oma tv-ohjelma. Tai muuten vain tuoda omaa mielikuvitustaan muille näkyväksi. Aika siistiä!
Testitenavan ensimmäinen taidonnäyte tässä:
Pelin aloitusnäkymään on tullut myös lamppuikoni, jonka kautta pääsee katselemaan viikoittain vaihtuvia pelivinkkivideoita ja pieniä pelin kautta kerrottuja tarinoita. Ihan hauskoja nekin ovat, tosin englanninkielisiä.
Toca Life: Cityn saa iOS-laitteille, Androidille ja Windowsille.
Lue pelin alkuperäinen arvio tästä: Toca Bocan kaupunkipeli innostaa monenlaiseen leikkiin
Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, 9-12-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset
Vastaa