Kamera hyötykäyttöön – iPadilla voi tehdä muutakin kuin pelata

Testitenava on aina pitänyt pelaamisen lisäksi myös iPadin kameralla leikkimisestä. Pädin uumenista löytyykin aimo tukku ei-aina-niin-mairittelevia otoksia äidistä ja isästä. Parhaat otokset kun syntyvät kotioloissa, rönttövaatteissa ja tietysti kivasti alaviistosta napsaistuna. Mukaan kuviin ovat päässeet myös lelut, lapsenvahdit ja arkiset puuhat. Mahtavaa dokumentaatiota!

Lasta voi myös innostaa kuvauspuuhiin antamalla hänelle pieniä tehtäviä kuten ”Ota kuvia punaisista asioista” tai ”Kuvaa löytämiäsi (lelu)kulkuvälineitä”. Näin saadaan kivasti puuhaa silloin, kun tekeminen tuntuu muuten olevan hakusessa. Kavereiden kanssa yhdessä voi järjestää vaikkapa digitaalisen aarrejahdin.

Lisäiloa kameraleikkeihin saa lasten kamerasovelluksista. Listasin kolme viime aikoina kokeilemaamme, iLaitteille tarjolla olevaa sovellusvaihtoehtoa, jotka sopivat mielestäni oivallisesti noin 3–8-vuotiaille.

Otsikoiden linkkejä klikkaamalla sovelluksesta löytyy lisätietoa.

 

Askartele synttärikortti

typic4

Typic Kids -kuvankäsittelysovelluksen avulla omia valokuvia koristellaan hauskoin tarrakuvin ja kehyksin. Kuvan oheen voi kirjoittaa myös tekstiä. Sovellus sopii erinomaisesti askartelupuuhien klassikkoon, onnittelukortin väsäämiseen, mutta voi sillä mielikuvituksensa rajoissa toki muutakin tehdä. Valmiit teokset voi tallettaa laitteen muistiin tai lähettää maailmalle sähköpostin tai sosiaalisen median kautta. Yleisesti ottaen en sosiaalisen median jakonapeista lastensovellusten yhteydessä perusta, sillä alle kouluikäisten maailmaan some ei kuulu. Silti lapsen taidepläjäyksiä voi joskus olla kiva jakaa muillekin. Meillä Typic Kidsillä tehtyjä töitä on lähetetty äidin sähköpostilla isovanhemmille. Jakonapit ovat lapsilukon takana, joten vahinkopostauksia vaikkapa Instagramiin ei tarvitse pelätä.

Voit ladata sovelluksen iOS-laitteellesi tästä: Typic Kids – Fun Photo Editor

 

Lähde tutkimusmatkalle

IMG_2106.JPG

Duckie Deck Giggle Glass on yksinkertainen sovellus maailman tutkimiseen hieman hassummin silmin. Ruudulla näkyvän suurennuslasin linssiä pyyhkäisemällä kuvausnäkymä muuttuu milloin vääristyneeksi, milloin pikselöidyksi tai kokonaan mustavalkoiseksi. Laitteen etukameraa käyttämällä voi taas ottaa todella vinksahtaneita selfieitä. Valmiit kuvat tallennetaan laitteen muistiin. Koska kuvia ei sen enempää käsitellä, eikä pikkutarkkuutta vaativaa puuhastelua tarvita, sopii sovellus oivallisesti tablettia pienempinäyttöisellä iPhonella käytettäväksi. Ulkokuvaukseenkin sovellus on mainio, jos vanhemman kantti vain kestää laitteen kanssa pihalla reuhkaamisen.

Voit hankkia sovelluksen iOS-laitteellesi tästä: Duckie Deck Giggle Glass

 

Väritä norsu

IMG_5100-0.png

Elmer’s Photo Patchwork -sovelluksessa yhdistyvät valokuvaaminen ja perinteinen värityskirja. Aloitusnäkymästä valitaan yksi useammasta iloisesta norsusta. Sitten aletaan värittää kärsäkästä osa osalta. Kynien ja maalien sijaan käytetään kuitenkin valokuvia. Nukkamattoa kuvaamalla saa aikaan karvaisen norsun, pihavisiitin yhteydessä norsusta taas tulee, vuodenajasta riippuen, nurmikko- tai lumielefantti. Myös vanhempien kasvot norsun kyljessä ovat varsin taiteellinen ilmestys. Sovellus säilyttää väritystyöt seuraavia käyttökertoja varten. Valmiit kuvat voi tallettaa myös laitteen muistiin.

Voit hankkia sovelluksen iOS-laitteellesi tästä: Elmer’s Photo Patchwork



Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, iOS (Applen laitteet), Pelit

Avainsanat:, , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: