Oletko aina halunnut puhua lapsellesi Sibeliuksesta, mutta et ole tiennyt, miten ottaa asia luontevasti puheeksi?
Kyseessä on ymmärrettävä ongelma. Klassinen musiikki voi olla joidenkin lasten mielestä tylsää, eikä Jean edes näytä kuvissa yhtään Robinilta.
Vaan ei huolta. Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi kansallissäveltäjämme vaiheita on nyt pakattu kirjaksi, vieläpä lapsia puhuttelevaan muotoon.
Hämeenlinnan Janne – Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius (Tammi) kertoo miehen lapsuudesta ja nuoruudesta 1800-luvun Hämeenlinnassa. Kirjailija Tapani Bagge tarinoi Janne-pojan edesottamuksista humoristisesti faktaa unohtamatta.
Koska kyseessä on lasten tietokirja, se sisältää runsaasti, no tietoa. Faktaosiot käsittelevät Jannen perhettä ja tuttavia, oikeita historian henkilöitä. Lisäksi opitaan muun muassa, mitä eroa on taffelipianolla, pystypianolla ja flyygelillä sekä viulun eri osat.
”Taulussa se ihmettellee, miten sillä oli ennen niin paljon tukkaa.”
Testitenava, 5, ei lämmennyt ihan ensi lukemalla. Erehdyin alkuun lukemaan kirjaa tunnollisesti järjestyksessä, ja kaikki se fakta puudutti pienen ihmisen. Kun keskityimme lähinnä vain tarinaan, kiinnostus heräsi. Tietopläyksiä luimme harkiten: Henkilöt skippasimme, mutta soittimiin perehdyimme tarkasti.
Salla Savolaisen hauska kuvitus viehättänee myös nuorempaa lukijakuntaa. Meillä se herätti paljon keskustelua ja kysymyksiä. Hauskinta olivat Jannen kotitalon ullakolle majailemaan laitetut lepakot, kakkaavat linnut ja Hämeenlinnan kartta.
Niin, kirjassa käsitellään myös Hämeenlinnan historiallisia paikkoja, joten kaupunkia tuntevalle tämä on erityisen kiva lukukokemus.
Monipuolisuutensa ansiosta Jannen tarina sopii monen ikäiselle. Nuorille koululaisille se on kuitenkin ehkä passelein.
Vastaa