Fyysisiä lastenkirjoja on ihana selailla, mutta esimerkiksi lomareissuilla lukemista on hyvä olla mukana myös sähköisenä. Ainakin meillä lentolaukkujen painorajat paukkuvat jo muutenkin.
Iltasatu.org-palvelu on koonnut yhteen paikkaan suomenkielisiä lastenkirjoja, joita voi lukea älylaitteelta tai tietokoneen ruudulta.
Kyseessä on ihan mahtava palvelu jo siinäkin mielessä, että se on käyttäjälleen ilmainen. Lisäksi kirjoja on mahdollista lukea ilman nettiyhteyttä, jos ne vain lataa e-kirjoina vaikkapa älylaitteen muistiin.
Idea palveluun lähti sen yhden perustajan, Kati Weissin mukaan ulkosuomalaisilta äideiltä, jotka kaipasivat muilla mailla ollessaan lapsilleen suomenkielistä luettavaa. Puutetta paikkaamaan perustettiin vuonna 2015 Iltasatu.org-nettipalvelu, jonka tarkoitus oli edistää suomenkielisten lastensatujen saatavuutta sähköisessä muodossa.
Iltasatu.org-sivustoa on ylläpidetty ja kehitetty sittemmin muun muassa apurahoin ja sponsorituella.
Lukeminen on oiva keino ylläpitää lapsen kielitaitoa ulkomailla asuessa, ja e-kirja on tietenkin aina helposti käden ulottuvilla, missä ikinä sattuukaan olemaan. Toki sähköiset sadut sopivat vaihtelun vuoksi kotioloihin ihan Suomessakin.
Olemme testanneet palvelua sen alkutaipaleelta lähtien. Aluksi mukana oli lähinnä vanhoja klassikkosatuja, mutta vähitellen valikoima on laajentunut. Nyt palvelusta löytyy ihan kunnioitettava määrä tuoreitakin teoksia suomalaisilta lastenkirjallisuuden ja kuvittamisen ammattilaisilta.
Oma lapseni on tottunut e-kirjojen lukija, eikä hän ole ollut moksiskaan siitä, että iltasadut ovat välillä tulleet ruudun kautta. Pääasia on, että kuvat näkyvät ja aikuinen jaksaa lukea.
Iltasatu.org-palvelu löytyy täältä!
Kategoriat:Android, Ilmaiset, iOS (Applen laitteet), Kirjat, Muut, Sovellukset, Windows Phone
Vastaa