Pakenimme hetkeksi hellettä elokuvateatteriin, missä ensi-iltansa oli juuri saanut Kätyrit.

Elokuva kertoo Itse ilkimys -leffasta tuttujen keltaisten mökeltäjien, Kätyrien, kommelluksista heidän etsiessään itselleen pahista palveltavaksi. Kolme seikkailulle lähtenyttä pikkuhemmoa päätyy kisailemaan Englannin kuningattaren kruunua havittelevan tuhman rosmottaren kanssa.

Leffa on vauhdikas ja hieman heppoisesta juonestaan huolimatta viihdyttävä. Se sisältää kuitenkin lasten elokuvaksi melko paljon väkivaltaa. Ihmisiä räjäytellään ilmaan, ammutaan, hakataan ja uhkaillaan kiduttamisella ja jopa tappamisella.

Testitenava ei kuitenkaan ollut sarjakuvamaisesta väkivallasta moksiskaan. Kohtaukset eivät raakuudestaan huolimatta tuntuneet kovin ahdistavilta eikä elokuva ollut pelottava vaan enemminkin humoristinen. Ymmärrän silti oikein hyvin K7-merkinnän. Vähemmälläkin mäiskeellä olisi selvitty.

Sekä äiti että tenava tykkäsivät leffan musiikkiraidasta, joka tykitti aimo liudan rock-klassikoita Beatlesista Hendrixiin. Musiikin ansiosta jäimme teatteriin istumaan lopputekstienkin ajaksi. Odotus palkittiin tekstien jälkeisellä lisäesityksellä, jossa leffan hahmot tulivat vielä kerran sekoilemaan kankaalle.

Lähes 5-vuotias jaksoi istua koko puolitoistatuntisen aloillaan. Muutama kohta nauratti lasta ääneen, äitikin nauroi kerran. Itseäni huvitti erityisesti kätyrien hassu puheenparsi. En tosin ole varma, tajusiko lapsi siitä paljoakaan. Menoa ja meininkiä (sekä pyllyhuumoria) riitti kuitenkin niin paljon, että juonesta ymmärtämätönkin olisi varmasti saanut leffasta iloa irti. Sääli vain, että väkivallan takia Kätyrit ei ihan pienimmille tai herkimmille sovi.

Katsoimme elokuvasta suomeksi dubatun 2D-version. Vieläkin hurjempaa menoa kaipaaville tarjolla on myös 3D-kokemus.

Kätyrit ensi-illassa 3.7.2015

Kategoriat:Leffat, Muut

Avainsanat:elokuva, itseilkimys