Kun olen jutellut tuttavieni kanssa alle kouluikäisille ladatuista mobiilipeleistä, olen joskus törmännyt harmitteluun siitä, miten huolella valikoitu peli ei olekaan kiinnostanut jälkikasvua kovin kauaa.

Sehän on vain hyvä juttu, vastaan. Ainakaan lapsi ei jäänyt peliin koukkuun!

Ehkäpä vanhemmalla on ollut sovelluksen ostohetkellä mielessään isojen lasten koko illan konsolipelisessiot. Pikkulasten tablettisovellukset ovat kuitenkin jotain ihan muuta. Mielestäni niiden parissa ei tarvitsekaan viihtyä pitkiä aikoja tai joka päivä.

Pienten lasten sovelluksiin on usein pyritty luomaan niin sanottuja vapaita leikkitiloja sen sijaan, että kerättäisiin pisteitä tai kilpailtaisiin muita vastaan. Usein sovellusta pitäisikin kutsua mieluummin leluksi kuin peliksi. Aina ei voi tietää, tuleeko lelusta juuri oman lapsen suosikki vai osoittautuuko se hutihankinnaksi.

Alle kouluikäisen lapsen peliharrastusta voi tukea hankkimalla useampi (järkevä) lastensovellus sekä poistamalla laitteelta niitä pelejä, jotka eivät enää kiinnosta. Vanhat pelit voi halutessaan palauttaa myöhemmin takaisin. Samalla tavalla vanhat lelutkin saattavat päästä leikkeihin taas, kun ne on pakattu joksikin aikaa kaappiin piiloon.

Meillä lapselle ladataan uusi peli lähes viikoittain. Pelit eivät maksa montaa euroa, ja ne sopivat viikonloppuun yhtä hyvin kuin vaikka karkkipäivä. (Paitsi että hampaat tykkäävät enemmän uudesta pelistä kuin nameista.)

Ei yhden ja saman kirjankaan kanssa viihdy ikuisesti, eikä yksi tietty kirja kosketa välttämättä jokaista lukijaa. Sama pätee peleihin.

Kategoriat:Vinkkipankki, Yleiset artikkelit

Avainsanat:sovellukset