Omituisessa orkesterissa soivat kuplamuovi ja kampa

IMG_3618.PNG

Kaikensorttista rytmistä mölyämistä ja mesoamista arvostavina arvostamme myös musisointipelejä. Oivan sellaisen on vastikään julkaissut humoristisen opettavaisista sovelluksistaan tunnettu Duckie Deck. Homemade Orchestra kannustaa pieniä lapsia luomaan musiikkia kotikutoisilla soittimilla.

Peli toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan näin: Ruudulle lävähtävää soitinarsenaalia tökitään, ja moninaiset äänenlähteet alkavat soida. Kitaroiden ja pianojen sijaan musiikki syntyy muun muassa pulloilla, kammalla, avaimilla, palikoilla ja kattiloilla.

Tuloksena on rytmikästä musiikkia. Nappia painamalla orkesterin soittimet vaihtuvat ja tenava pääsee kokeilemaan, miltä uusien soittopelien kombo kuulostaa. Pelin toisessa osassa kutakin instrumenttiä saa kokeilla yksittäin.

”Mä haluan kokeilla puhaltaa pulloon!”

Pelin käyttöliittymä on todella yksinkertainen. Pelkällä sormen tökkäisyillä selviää. Koska pelissä haastellaan vain musiikin kieltä, ei lukutaitokaan ole tarpeen. Soittimilla saa leikkiä vapaalla tyylillä vailla aikarajoja tai pistelaskua. Sovellus sopiikin oivasti ihan pienimmillekin pelaajille. Itse voisin kokeilla tätä yhdessä jo alle parivuotiaankin kanssa.

IMG_3619.PNGIsommat lapset taas saanevat kaikenkarvaisista soittopeleistä villejä ideoita omaan kotiorkesteriin. Ainakin meillä Testitenava ryntäsi musisoimaan oikeilla kynällä ja kammalla peliä hetken testattuaan. Myös vesilasien soittamisesta sekä kattiloiden ja kauhojen lainaamisesta keskusteltiin. Kansia meillä onkin keksitty paukuttaa laulun tahdittamiseksi aiemminkin.

Homemade Orchestra on värikäs, helppo ja vanhempienkin korville miellyttävä sovellus. Se ei sisällä kolmannen osapuolen mainoksia tai sovelluksen sisäisiä ostoja, joten se on siinäkin mielessä turvallinen hankinta ihan minkä ikäiselle lapsoselle vain.

Lataa peli iOS-laitteellesi täältä: Duckie Deck Homemade Orchestra 



Kategoriat:1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset

Avainsanat:,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: