Huom! Peli on jo vanha. Sen saatavuuden voi tarkistaa valmistajan nettisivuilta.
Iki-ihania lastenpelejä tekevä suomalainen Kapu Toys on julkaissut uuden pelin. Kapu Kalassa -sovelluksessa lähdetään herra Ketun kanssa eväkkäitä narraamaan.
Kalastuspuuhien lisäksi pelissä pääsee askartelemaan vieheitä ja huristelemaan moottoriveneellä perin idyllisessä järvimaisemassa, josta löytyy tietenkin myös kaikkea jännää kuten merirosvolaiva ja prinsessan linna.
Peli on mukavan monipuolinen. Pääpuuhaa on virvelin heittely ja vieheen ohjaaminen sormella niin, että koukkuun tarttuu mahdollisimman paljon vonkaleita. Lisäksi saa itse päättää, mitä saalille tekee. Veneeseen kertyneet kalat voi syöttää ketulle tai laskea takaisin vapauteen. Parempia apajia taas etsitään venettä eteenpäin kuljettamalla. Lisäiloa pelaamiseen tuo toinen osio, jossa rakennetaan itse hassunhauska viehe ketun onkea koristamaan.
Kalastushommat olivat kovasti Testitenavan mieleen heti ensitökkäisystä alkaen. Sympaattinen kettu ja pelin tunnelma muistuttivat Kapun metsästä, joka oli Tenavalle antamistani peleistä ihan ensimmäisiä.
Pikku pelaajan mielenkiintoa piti yllä sekin, ettei peli ollut lähes viisivuotiaalle pelikonkarillekaan ihan läpihuutojuttu. Kalojen narraaminen on yllättävän kinkkistä puuhaa eikä saalis ole välttämättä häävi ihan joka heitolla.
Haastetta ei kuitenkaan ole stressiksi asti, ja leikki on muutenkin vapaata. Sovellus on myös puheeton ja tekstitön eikä se sisällä kolmannen osapuolen mainontaa tai lisäostoja.
Kettu on siis hauska ja turvallinen kalakaveri pikkuihmiselle kesän oikeita veneretkiä odotellessa.
Peli on suunnattu 2–5-vuotiaille, mutta jaksaa virveliä yllättävän useita kertoja aikuinenkin heitellä.
Kysymyksiä, joihin voit joutua vastaamaan:
• Miksi kettu nykyään tykkää kalasta?
• Mikä on tuo pieni kala ongen päässä? (Juu, kaupunkilaislapsi oppi, mitä ovat virveli ja viehe)
• Asuuko kettu mökissä vai linnassa?
Kategoriat:1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Pelit
Vastaa