Älynystöröitä koettelevista peleistä tykkäävät natiaiset pääsevät ilakoimaan jälleen uuden puzzlen parissa. Jos tykkäsitte Busy Shapes -pelistä, on saman kehittäjän Crazy Gears varmasti myös mieleen.
Hullujen hammaspyörien idea on samanlainen kuin edeltäjänsäkin. Tasolta toiselle pääsee tehtäviä ratkomalla. Silti pelit ovat keskenään mukavan erilaiset. Kun Busy Shapesissa kuljetetaan esineitä aukkoihin, testaillaan Crazy Gearissa liikevoimaa.
Tarkoitus on yhdistellä ketjuja, tankoja ja hammaspyöriä niin, että yhden liikkuvan väkipyörän voima onnistuu vetäisemään koko näytön seuraavalle tasolle. Idea on siis koota jokaisella tasolla tarjolla olevista osasista kokonainen liikkuva kone.
“Näitä kaikkia osia ei varmaan tarvita.”
Peli vaatii hoksottimia, mutta ei ole liian vaikea. Lähemmäs viisivuotias Testitenava hoksasi pelin idean oitis ja pelasi useamman tason läpi hujauksessa. Tasot kuitenkin vaikeutuvat nopeasti, joten yhteistyötä äidinkin kanssa kaivattiin.
Jos korvista alkaa nousta savu eikä taso ratkeakaan ihan helpolla, on hyvä pitää tauko. Peliä voi myöhemmin jatkaa samasta kohdasta, eikä aikarajoituksia tai pistelaskua ole. Peliin käytettyä aikaa ja lapsen edistymistä voi seurata vanhemmille tarkoitetusta valikosta.
Peli tuntuu loogista ajattelua kehittävältä ja muutenkin asialliselta. Se sopii valmistajan mukaan 5–9-vuotiaille, mutta mielestäni se on sopiva pähkinä myös hieman nuorempien purtavaksi. Pienimpien pelaajien kannattanee kuitenkin aloittaa loogisen ajattelunsa harjoittaminen mieluummin helpommasta Busy Shapesista.
Sovellus ei sisällä lisäostoja eikä kolmannen osapuolen mainoksia. Oikein oivallinen vanhempien valikko on käännetty (vähemmän oivalliselle) suomen kielelle, mutta itse pelissä ei kielitaitoa tarvita.
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Crazy Gears
Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, Opetuspelit, Pelit, Sovellukset
Vastaa