Jonkun mielestä tohtori Panda saattaa vaikuttaa hitusen työnarkomaanilta tai ainakin sitoutumiskyvyttömältä ammattien suhteen. Varmaa on kuitenkin, että nalle on todellinen moniosaaja.
Dr. Panda -pelien päähahmo on ollut menestyksekkäästi ainakin bussikuski, lastenhoitaja, autokorjaaja, ravintoloitsija ja kauppias. Tällä kertaa hän kokeilee onneaan postikuskina, ja hyvin onnistuu lasten roolileikki tässäkin ammatissa.
”Mä en pysy oravan perässä!”
Pelin ideana on lähettää ja toimittaa kortteja ja paketteja kylän eläinasukeille. Postitoimistosta valitaan lahja tai kortti ja mietitään, kenelle se lähetettäisiin. Sen jälkeen valmistellaan postitus loppuun piirtämällä itse sormella korttiin osoite tai laittamalla valittu lähetys (vaikka lelu) pakettiin. Lopuksi annetaan postimerkki ”kilpikkonnapelistä” tutun Toto-kilpparin nuoltavaksi ja laitetaan lähetys Pandan polkupyörän kyydissä matkaan.
Pelin toisessa osassa Pandaa ohjataan kylän kaduilla kohti oikeaa osoitetta sormella näyttöä painamalla. Kun oikea talo löytyy, postilähestys ojennetaan saajalleen, joka tietysti on ylitsevuotavaisen mielissään.
Sitten kaikki alkaa alusta ja pieni pelaaja pääsee väsäämään uutta lähetystä.
Postipeli ei ole käyttöliittymältään välttämättä aivan pienimmille pelaajille ihan helppo, ja se onkin tekijöiden mukaan suunnattu 6–8-vuotiaille.
Nelivuotiasta piti pariin kertaan opastaa, ennen kuin hän tajusi, mitä pelissä pitää milloinkin tehdä. Alkukankeuden jälkeen pelaaminen sujui kuitenkin oivallisesti. Ainoastaan eri osioiden väliset latausajat tuntuivat vähän pitkiltä kärsimättömästä näytönnaputtelijasta.
Dr. Pandan tyyliin tarjolla ei ole pelinsisäisiä ostoja eikä kolmannen osapuolen mainoksia.
Kuten odottaa saattaa, hollantilais-kiinalaisesta pelitalosta kotoisin oleva Panda ei haastele suomea, mutta se ei menoa haittaa. Pelin sisältämä puhe rajoittuu yksinkertaisiin huudahduksiin kuten ”Hello, hello!” ja ”Bye, bye!”.
Peli on kivan monipuolinen ja sisältää paljon hauskoja yksityiskohtia. Opastusvideo kylässä eksyvien orava-apuun löytyy esimerkiksi tästä.
Kysymyksiä, joihin voit joutua vastaamaan:
• Miksi kirjeeseen laitetaan leimoja?
• Miten kirjoitetaan ”kissalle”?
• Mikä on kissan osoite?
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Dr. Panda’s Postman
Androidille peli löytyy täältä: Dr. Panda Postimies
Kategoriat:3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset
Vastaa