Kun bongasin sovelluskaupassa tutun superhypernälkäisen Pikku Toukka Paksulaisen, oli ostopäätös jo käytännössä tehty. Onneksi hankinta ei ollut pettymys.
Eric Carlen klassikkokirja Pikku toukka paksulainen (The very hungry caterpillar) vuodelta 1969 on ihastuttanut lapsia sukupolvesta toiseen, ja myös pelissä ovat klassikon ainekset kasassa.
StoryToysin kehittämän pelin alussa toukka kuoriutuu munasta ja lopuksi siitä tulee tietenkin perhonen.
Siinä välissä sitä syötetään, leikitetään ja nukutetaan. Pelin edetessä eteen tulee uutta tutkittavaa. Toukan voi esimerkiksi viedä veneilemään ankkalammelle, puhaltaa sen kanssa saippuakuplia, leikkiä leluilla, istuttaa siemenistä kasveja tai maalata.
Kaikki käy lapselta helposti ruutua tökkimällä ja esineitä sormella raahaamalla.
Kyseessä on tavallaan lemmikinhoitopeli. Siis sellainen, jossa hoitamalla ja syöttämällä pidetään lemmikki tyytyväisenä. Toukan kanssa ei silti onneksi voi epäonnistua, joten pieni lapsi pääsee testaamaan hoitokykyjään turvallisesti.
Visuaalisesti peli mukailee kirjoista tuttua ilmettä. Ruudulla ei ole mitään ylimääräistä. Toukan leikki- ja syömistarpeet näkyvät mittarista, jotka pienenkin lapsen on helppo ymmärtää, mutta peliä voi pelailla myös niistä välittämättä.
Toukka ei esimerkiksi kuole tai sairastu, vaikka ruokkimisen unohtaisi.
Peli sopii pienimmille hyvin myös siinä suhteessa, että siinä on selkeä alku ja loppu, kokonainen tarina, mikä miellyttää ainakin itseäni. Peliä tulee automaattisesti pelattua vain pieninä pätkinä, sillä toukka menee välillä unille ja pelaamiseen saa halutessaan selkeän tauon paikan.
Peli ladataan ilmaiseksi ja hieman saa kokeillakin maksutta. Koko pelin saa käyttönsä lunastamalla se sovelluksen sisäisenä ostona. Pelattavaa on täysversiossa runsaasti, joten ostaminen kyllä kannattaa, mikäli ilmaisversion tyyli miellyttää.
Toukkasovellus ei sisällä puhetta eikä tekstiä eikä kolmannen osapuolen mainoksia. Lisäksi se on visuaalisesti erittäin selkeä ja opettavainen. Tästä ei lastenpeli paljon paremmaksi voi tulla!
Lue myös toisesta opettavaisesta toukkapelistä: Pikku toukka paksulainen opettaa muotoja ja värejä
Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: My Very Hungry Caterpillar
Androidille peli löytyy täältä: My Very Hungry Caterpillar
Kategoriat:1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, Android, iOS (Applen laitteet), Pelit, Sovellukset, Windows Phone
Vastaa