Testitenava sai synttärilahjaksi uuden Tatu ja Patu, syömään! -kirjan. Lahjanantaja oli saanut vinkin kirjakaupan myyjältä, mutta oli itse sitä mieltä, että ”kirja taitaa olla vähän hölmö”.  Testitenava taas ilmoitti, ettei pidä Tatusta ja Patusta ylipäätään, joten alkuodotukset eivät olleet korkealla.

Lähdimme silti lukemaan kirjaa pikku hiljaa. Opuksessa on 120 sivua, joten kertaistumalta ei homma hoidukaan.

Kirjassa käydään humoristisen pieteetillä läpi se, mitä syöminen on. Miten syödään, mitä syödään ja miksi syödään. Miten ruoka kulkeutuu ihmisen läpi, mistä se tulee ja niin edelleen. Tekstiä on vähän, kuvia paljon.

Koska kyseessä on opettavainen tietokirja (vaikkakin hassutteluksi naamioituna) eikä tarina, ensimmäisen parinkymmenen sivun ajan sisältö kiinnosti formaattiin tottumatonta kuulijaa hyvin vähän. Suurin osa ajasta meni sen pohdiskeluun, kumpi hahmoista on Tatu ja kumpi Patu ja mitä he kuvissa tekevät.

Itseäni kyllä nauratti ja mielessä kävi, että kirja on oiva, mutta vähän isommille suunnattu.

”Ei omaa veljeä voi syödä!”

Alun jälkeen tajusin, että kirjaa voi ihan hyvin lukea hyppien ja valikoiden. Valtaosa huumorista ja sanakikkailusta menee vielä neljävuotiaalta ohi eikä Testitenava jaksanut kuunnella hauskastikaan tehtyjä listauksia ravintoaineista ja sen sellaisesta. Vanhemman on kuitenkin lukiessaan helppo valikoida ne kohdat, jotka kiinnostavat juuri omaa lasta.

Niinpä keskityimme Testitenavaa itseään kiinnostaviin kohtiin, muun muassa runsaan kuvituksen tarkasteluun ja siitä keskustelemiseen. Ensimmäinen vilpitön nauru pyrskähti ilmoille kohdassa, jossa listattiin asioita mitä voi syödä ja mitä ei. (Vihannekset ja marjat kyllä, lelut ja oma veli ei.)

Uskoisin, että luemme kirjan uudestaan parin vuoden kuluttua. Silloin siitä löytyy varmasti rutkasti enemmän ammennettavaa. Eskari-ikäiselle ja sitä vanhemmalle Tatu ja Patu -fanille tämä lienee varma hankinta.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen:
Tatu ja Patu, syömään! (Otava)

Kategoriat:Kirjat, Muut