Edit: Juttua on muokattu sen jälkeen, kun Pikku Kakkosen sovellus uudistui. Tällöin poistui muun muassa Hertan mustikkaretki -peli, jota ei taida nykyisin löytää enää netistäkään.
Tuoreimmat tiedot Ylen ilmaisista lastensovelluksista löytyy täältä!
Jo omasta lapsuudestani tutun Pikku Kakkosen monipuolinen pelisovellus on takuuturvallinen valinta kaikista pienimmällekin. Sovellusta oppii käyttämään helposti, vaikka lapsella (tai itsellä) ei olisi vielä paljoa kokemusta peleistä.
Kyseinen palvelu on vieläpä ilmainen, joten pelaamiseen pääsee tutustumaan vailla köyhtymisen pelkoa.
Koska vasta 4-vuotiaalla Testitenavalla ei ole omaa kännykkää, pelaa hän Pikku Kakkosta perheen yhteisellä iPadilla.
Sovellus hankittiin Tenavalle noin 3-vuotiaana ja se kiinnostaa edelleen. Sovellus päivittyy aika ajoin, joten uutta tutkittvaa riittää.
Sovelluksessa on opettavaisia ja hauskoja minipelejä ja puuhia. Eri peleihin ohjaavat sisään tv:n Pikku Kakkosesta tutut juontajat.
Toinen kelpo sovellushankinta on Lasten Areena. Sovellukseen on koottu Yle Areenan lastenohjelmat eikä ole pelkoa, että lapsi surffailisi silmän välttäessä sopimattomiin videoihin kuten esimerkiksi YouTubessa voi käydä.
Areenan ohjelmatarjonta vaihtelee sen mukaan, mitä tv:ssä näytetään. Ohjelmat voi toki katsoa useampaan kertaan, mutta ne säilyvät palvelussa vain tietyn ajan. Kesällä tuli kamala poru siitä, kun ”Kaapot olivat kadonneet”. Digiaikaan kasvanut Tenava ei ymmärrä tv-ohjelman katsomisen kertaluonteisuutta, vaan hän on tottunut katsomaan aina täsmälleen sitä, mitä kulloinkin haluaa.
Ohjelmia jonkin aikaa säilövä palvelu ei siis toimi kuten tallettava digiboksi, mutta kyllä se mielestäni television voittaa. Sovelluksen käyttö on niin helppoa, että lapsi oppii varmasti käyttämään sitä nopeammin kuin digiboksia, dvd:tä tai tv:tä.
Voit ladata Pikku Kakkosen sovelluksen iOS-laitteellesi tästä.
Android-versio löytyy tästä.
Lasten Areenan sovellukset löytyvät taas näiden linkkien takaa:
iOS-laitteelle ja Android-laitteelle
Lasten Areenaa voi katsella myös selaimen kautta.
Lue lisää Lasten Areenasta sekä Pikku Kakkosen julkaisemista peleistä:
- Lasten Areena on vain ihan huippu
- Kukkaniityllä saa musisoida ja maalata
- Möllit on nokkeluutta ja yhteistyötä vaativa peli koko perheelle
Kategoriat:1–2-vuotiaille, 3–4-vuotiaille, 5–6-vuotiaille, Android, Ilmaiset, iOS (Applen laitteet), Opetuspelit, Pelit, Sovellukset
Vastaa